Osuuskauppamiehen uralla

Kes�lomien ajan olin ty�skennellyt Ehojoen tiilitehtaalla tiilennostajana jo kolmatta kes��. Kun kes�kauden viimeisi� tiiliuuneja poltettiin, poikkesin Haapaveden Osuuskaupan johtajan Mikko Auvisen kotona tiedustelemassa ty�paikkaa talveksi. Kokosin sisuni, koska johtajalla oli hieman pelottava maine kuulopuheiden perusteella. Mietin etuk�teen ty�nhaussa tarvittavia sanak��nteit� ja kouluissa terotettua reipasta esiintymist�.

Vanha johtaja haravoi parhaillaan syksyn lehti� pihamaallaan. Min� tervehdin h�nt� reippaasti ja pyrin esitt�m��n asiani kuuluvasti ja selv�sti. Seisoin puhuessani liev�ss� haara-asennossa ja k�sivarret rinnalla ristiss�, koulutodistustani puristaen, koska siten olo tuntui miehisemm�lt�. Tuon mahtipontisen asennon olin omaksunut er��st� Jules Vernen kirjan kuvasta, jossa autiolle saarelle j�tetty rikollinen seisoi rantakalliolla tuijottamassa poistuvan laivan per��n!

Ukko kuunteli puheeni ty�t��n keskeytt�m�tt� ihan rauhallisesti. Ei h�nen naamansa mennyt mutruille eik� h�n ruvennut huutamaan, niinkuin v�h�n pelk�sin. Taisipa hym�ht�� huvittuneesti esiintymiselleni syv�uurteisella naamallaan. Sitten h�n m�risi harvakseen matalalla ja kantavalla kontrabasson ��nell��n: "No tulehan ensi maanantaina Osuuskaupan kansliaan, katsotaanpa sitten".

Siit� alkoi yhteens� kuutisen vuotta kest�nyt osuuskauppamiehen urani. Alussa se oli kuitenkin ihan muuta kuin olin kuvitellut. Johtaja sanoi kuukausipalkkani olevan 8000 markkaa ja k�ski sitten aivan lyhyesti minun l�hte� Osuuskaupan kuorma-auton mukana Oulaisten asemalle. Autonkuljettaja Lasse Honkalan lis�ksi autoon tuli kaksi muuta, varastomies Arvo Jaakola ja talonmies Niilo Hinttala. Ohjaamossa riitti tilaa kolmelle muulle, mutta min� nuorimpana kiipesin lavalle. Siell� sitten istuskelin 37 km:n matkan mutkaista pohjoispuolen tiet� Oulaisiin, tiet�m�tt� edes, mik� oli matkan tarkoitus.

Haapaveden Osuuskaupan p��myym�l� 50-luvulla. Vasen ovi johti "ruokapuolelle", oikea "sekatavaraan", jossa min� ty�skentelin aikoinaan. Yl�kerta kokonaisuudessaan muodosti Keskusvaraston, jossa toimin my�hempin� vuosina l�hett�j�n�. Siell� otettiin tilaukset vastaan puhelimitse ja jaeltiin tavarat kuorma-autolla sivumyym�l�ille, joita oli toistakymment�. Rakennuksen vasemmalla puolella pitk�n hevospuomin betonipylv�ist� h��m�tt�� pari ep�selv�sti. Vasemmalta puolelta on kulku kauppapihalle, jonka ymp�rist�ss� sijaitsi joukko makasiineja (suolamakasiinin p��ty oikealla). Rakennuksen korkeampi osa muodosti taustalle siiven, jonka pihan puolella sijaitsi k�sivarastoon johtava lastauslaituri ja vastakkaisella oikealla seinustalla n�kyv�t konttoriin johtavat portaat. Edess� oikealla on k�sik�ytt�inen bensapumppu, josta me sekatavaran myyj�t tankkasimme autoja ja moottoripy�ri� (mopedeja esiintyi vasta -58). Traktoreille pumpattiin petrooli ja �ljyvalaisimiin 'lamppu�ljy' eli valopetrooli k�sipumpulla suoraan tynn�reist�. (Teen my�hemmin ymp�rist�� kuvaavan eri sivun)

Oulaisissa auto pys�k�i Haapaveden Osuuskaupan "apulantamakasiinin" eteen. Jaakolan Arvo avasi makasiinin oikeanpuoleisen lastausoven lukot ja siirryimme sis�lle. Nen��n tunkeutui v�kev� salpietarin tuoksu. Ensimm�isen� teht�v�n�ni oli paperis�kin avoinna pit�minen, kun Niilo alkoi lapioida salpietaria s�kkiin. Toisen s�kitysparin muodostivat Arvo ja Lasse. T�ydet s�kit punnittiin kymmenysvaa'alla, t�sm�ttiin 50 kiloisiksi ja suljettiin rautalangalla vetolaitteen avulla. Saatuamme valmiiksi sata s�kki�, kannoimme ne auton lavalle. Sen ajan autot sietiv�t viiden tonnin nuppikuorman.

Kuorman t�ytytty� Lasse ja ty�njohtajan roolin omaksunut Arvo ajoivat Haapavedelle, mutta Niilo ja min� j�imme lopuksi p�iv�� s�kitt�m��n salpietaria, lapiointivuoroja vaihdellen. V�lill� Niilo m��r�si pienen ruokatauon. En ollut varannut ev�st� enk� rahaa mukaani, koska olin luullut k�yv�ni ruokatunnilla kotona. Niilo antoi minulle voileiv�n omistaan. Juomavett� haimme vuorotellen pulloon VR:n tavara-asemalta, koska hikinen ty� alkoi janottaa.

Osuuskaupan auto ei tullutkaan sin� p�iv�n� toista kertaa Oulaisiin, kuten oli ajateltu. Kun osuuskauppaurani ensimm�inen ty�p�iv� p��ttyi iltah�m�riss�, l�hdimme Niilon p��t�ksell� kotiin bussilla. Niilo aikoi peri� kyytimaksun kuitilla konttorista seuraavana aamuna, vaikka uskoi ukon siit� karehtuvan. N�in oli k�ynytkin, j�lkik�teen Niilo kertoi johtajan �risseen, ett� ei t�mm�isi� kuitteja pit�isi t�nne kantaa, kun liikkeell� on oma auto. Niilo oli ollut talonmiehen� jo vuosikymmeni� ja h�nell� oli varaa esitt�� johtajalle omat mielipiteens�. Muun henkil�kunnan eri�v�t mielipiteet nostivat aina jyrisev�n ukonilman, joten kukaan ei kyseenalaistanut johtajan antamia m��r�yksi�, ehk� joskus h�nen selk�ns� takana.

V�kilantojen s�kitt�mist� Oulaisten asemalla jatkui yht�jaksoisesti seuraavat kolme kuukautta, joulun alle saakka. Ty�aika oli silloin kahdeksasta viiteen, paitsi lauantai oli tuntia lyhempi. Salpietarin s�kitt�minen oli vasta esimakua. Rakeisen tuotteen lapiointi oli siisti� ja helppoa, kun tottui v�keviin kaasuihin.

Kaikkein viheli�isint� oli hienofosfaatin k�sittely. Tiivis, hienojakoinen ja p�lisev� tuote oli raskaampaa lapioitavaa ja sen p�ly tunkeutui joka paikkaan. Sit� sai syljeksi� suustaan, hieroa silmist��n, niist�� nen�st��n mustina kl�nttein� ja r�ki� keuhkoistaan. Se tunkeutui kaikkien vaatteiden sis�lle. Silm�ripset olivat ik��nkuin harmaassa kuurassa ja kasvoille muodostui harmajat juonteet kaivosmiesten tapaan. V�lill� oli pakko tulla makasiinista ulos pikku tauolle niist�m��n ja rykim��n, kun ilma meni siet�m�tt�m�n sakeaksi. Silloin miehet purnasivat ty�n ohessa johtajan tiukkaa s��st�intoa. He uskoivat kaikkien muiden osuuskauppojen hankkivan v�kilannat tehtaalta valmiiksi s�kitettyin�. Ainakin fosfaatit, mutta meid�n kitupiikki ukko teetti ty�n ilmaiseksi meill� orjillaan! Taisivatpa silloin kiroillakin, vaikka yleens� k�yttiv�t ihmetelt�v�n siisti� kielt�, joka sekin mahtoi olla ukon tiukan ohjauksen tulosta talon pitk�aikaisilla ty�ntekij�ill�?

Ty�t� lopetettaessa varistelimme ilkosillaan kaikista vaatteista enimpi� p�lyj� makasiinin takana, johon ei ollut kovin monelta suunnalta n�kyvyytt�. Kotona vanhemmat kauhistelivat, kuinka alaik�isell� voidaan teett�� tuollaista ty�t� ja niin pitki� p�ivi�. Oulaisten v�lin ajaminen kuorma-autolla mutkaisella soratiell� kesti melkein tunnin kumpaankin suuntaan. Eik� silloin ollut k�ytett�viss� suihkuja, jossa olisi voinut puhdistautua kunnolla. Is� sanoi, ett� voisin aivan hyvin lopettaa sellaisen ty�n. Min� kuitenkin uskoin, ettei homma ikuisuutta kest� ja halusin jatkaa.

V�h�n ennen joulua Osuuskaupan makasiineissa Haapavedell� oli viimeinkin s�kitettyn� kaikki sille talvikaudelle tilatut lannoitteet. Nyt minun piti ostaa omalla vastakirjallani sininen farmarikankainen ty�takki, jonka rintataskussa pidin ulkovarastoissa tarpeellista timperikyn��. P��myym�l�nhoitaja Vilho Ojanlatva opasti minut aluksi kellarikerrokseen, johon oli tullut sodan j�lkeen ensimm�inen er� turkkilaisia rusinoita viiden litran puulaatikoissa. Minun teht�v�ni oli pakata ne ruskeisiin pusseihin nelj�nneskilon erin�. Ei t�t� erikoisherkkua silloin enemp�� myyty yhdelle asiakkaalle.

Johtaja kutsui minut er��n� p�iv�n� toimistoon, jossa h�n piti yst�v�llisen ja opettavaisen puhuttelun. Samalla h�n korotti palkkaani taannehtivasti, mahtoiko olla tuhannella markalla. K�velin sielt� hyvill� mielin myym�l�n l�pi k�sivarastoon. Talonmies Niilo siell� kiusoitteli minua hyv�ntahtoisesti oikeaksi myyj�ksi, kun olin saanut palkankorotuksenkin. Mist�h�n h�n sen tiesi? Min� yritin keksi� jotakin kursailevaa kevytt� sanontaa ja vastasin, ett� eih�n t�ss� viel� tied�, vaikka tulisi keng�npohjan kuvakin takapuoleen.

En tiennyt viel� silloin, ett� toimiston ja k�sivaraston v�lisein�n l�pi ��nekk��mpi puhe kuului hyvin molempiin suuntiin. Hetken p��st� sihteeri tuli k�skem��n minut johtajan puheille. Ja silloin sain kokea johtajan ukonilman jyrin�n kaikessa voimassaan. H�n karjui punaisena ty�ntekij�n velvollisuuksista, tunnollisuudesta ja hyv�st� k�yt�ksest� ja sanoi, ett� keng�nkuvakin tulee takapuoleen, ellen paranna tapojani. En edes tajunnut, mit� kaikkea h�n huusi. S�ik�hdin perusteellisesti ja palasin kalpeana ja jalat t�risten siit� puhuttelusta.

Aloin tajuta vasta v�hitellen, ett� nuo kolme kuukautta olivat olleet minun tulikokeeni ja johtajan yst�v�lliset sanat sek� taannehtiva palkankorotus olivat todistus vaiheen l�p�isemisest�. Ajattelematon ja tyhm� m�l�ykseni sai asian n�ytt�m��n silt�, kuin halveksisin h�nen hyv�� tekoaan. Suuttuu tuosta jo suunnan mieskin, saati sitten ik��ntyess��n yh� kiivasluonteisemmaksi muuttuva johtaja. Joskus my�hemmin tuli toki tilanteita, joissa sain kokea h�nelt� is�llisen l�mmint�kin kohtelua.