Vanhimmat muistoni

Maailmankaikkeus on ihmisen tajunnassa. Se minkä tiedostat, on olemassa. Kuinka varhain alkaa tiedostaminen?

En tietenkään muista mitään oman maailmankaikkeuteni alkutapahtumista. Kahdelta ensimmäiseltä ikävuodeltani palautuu mieleen vain pieniä tapahtumapalasia ja tunnelmia.

Synnyin Haapaveden kirkonkylässä Kankaalla pienessä Liisa-mummun mökissä, jonka "sijainnista ja ympäristöstä kiinnostuneet voivat klikata tästä."

Pieni siihen aikaan keltainen Liisa-mummun mökki oli tontillaan ikkunapääty tielle päin. Viereisen valokuvan mökistä ja pojastani Timosta olen napannut 70-luvulla. Yksihuoneisen mökin jatkeena oli pihanpuoleisessa päässä kohtuullisen iso porstua. Tontilla oli lisäksi liiterin ja 'hyyssin' käsittävä ulkohuonerakennus ja pieni perunapelto.

Mökki oli vielä kymmenkunta vuotta sitten pystyssä, kun kiertelin Kankaalla, mutta pihalla oli uudet rakentamista enteilevät lautatapulit. Kun vanhempani menivät naimisiin, he ostivat tämän mökin.

Äidin kutomakone oli kiinnitetty pöytäänsä ikkunan eteen ja muistan katselleeni joskus yöllä pimeässä lankapuolien silhuetteja vaaleana kajastavaa ikkunaa vasten. Tiesin, että ne ovat samat lankapuolat jotka päivänvalossa ovat ihan oikeita, mutta pelkäsin vähän yöllä niiden mustia hahmoja pimeän keskellä.

Sisareni Mirja syntyi puolitoista vuotta minun jälkeeni. Se oli ensimmäinen rekisteröimisen arvoinen muutos elinympäristössäni. Muistan vielä hämärästi hänen hoitotoimiaan. Ensimmäinen esine, jonka muistan halunneeni omiin käsiini, oli apteekista ostettu haapalastusta kierretty soikea voiderasia, jonka sisältöä leviteltiin vauvan iholle. Luulen, että se harmaa aine oli sinkkipastaa, mutta silloin se oli minulle pelkkä visuaalinen kokemus. Halusin todella saada sen. Rasia kulki kuitenkin aikaihmisten käsissä jossakin yläpuolella ja minä saatoin vain nähdä sen mielenkiintoisen muodon.

Liisa-mummun mökin vieressä oli Paakinahon talo ja sen pihalla seisovat linja-autot. Muistan välissä olevan aidan, jonka raosta katselin naapurin pihalla seisovia 'onnipusseja'. Tämän muistikuvan ajoituksesta en ole kuitenkaan varma. Asuinhan myöhemminkin samalla kankaalla ja kuljin Paakinahon Eskon mukana näissä maisemissa.