Pari viikkoa Haanp��ss�
 |
Kes�ll� 1936, ollessani kaksivuotias, j�timme Liisa-mummun m�kin ja muutimme lyhyeksi ajaksi Sulkakyl�lle is�n kotim�kkiin Haanp��h�n. M�kkej� oli Haanp��ss� siihen aikaan kaksi, Leena-mummun m�kki ja Jussin m�kki. Jussi oli is�n vanhin veli, jolla oli melkoinen lapsilauma. Mummo ja nuorin set�ni Aate asuivat toisessa m�kiss�, johon is� p��tti muuttaa oman pesueensa kanssa. |
Asumisemme Haanp��ss� oli kuitenkin tilap�inen ja kesti vain noin pari viikkoa. Minulle t�m� tapaus oli suuri el�m�nmuutos, josta on j��nyt paljon muistikuvia.
Ensimm�inen j�risytt�v� kokemus oli meno Haanp��h�n. Pirttij�rven Joonas (tai Matti?) hoiteli tuohon aikaan linja-autoliikennett� Haapaveden ymp�rist�ss� ja ensi kerran el�ess�ni matkustin bussilla eli seka-autolla. Sen keulanpuoleinen puolisko oli katettua matkustamoa ja loppup��ss� oli tavaroiden kuljetuslava. Auto lie ollut v�rilt��n keltainen.
L�mpim�n� kes�p�iv�n� nousimme autoon M�kel�n risteyksess�, Pulkkilan ja K�rs�m�en tienhaaran paikkeilla (paikan on �iti selitt�nyt j�lkik�teen). Minulla ei ollut kokemusta autosta matkustusv�lineen�, joten autoon noustessamme luulin meid�n menev�n sis�lle taloon. Muistan, kuinka �iti istahti oven viereiselle penkille ja otti minut polvelleen. Katselin avoimesta ovesta maantien pintaan. Koska ilma oli l�mmin, Joonas l�hti ajamaan ovi avoinna ja min� parkaisin s�ik�ht�neen�: Tie mennee! En osannut kuvitella talon l�htev�n liikkeelle ja silm�ni kertoivat maantien karkaavan alta. �iti sai minut viimein katsomaan ikkunasta ulos, jolloin tuli taas kokemus lis��: Talo mennee! Se on auto! Varmaankin rauhoituin pian, koska loppumatkasta ei en�� nouse mieleen muistikuvia.Haanp��ss� Leena-mummun m�kiss� tuntui senaikaisen ulottuvuusk�sitykseni mukaan olevan melkoisesti tilaa. Luultavasti m�kiss� oli tupa ja kamari, mutta aivan varmasti rakennuksen p��dyss� oli suuri eteinen eli porstua. Muistikuvia t�lt� ajalta on monia. Kuvassa yll� n�kyy Haanp��n pihan�kym� samoilta vuosilta.
Katselin akkunasta ulos ja samalla mieleen painui kuva akkunasta. Sen alareuna oli varmaan melko matalalla, koska ylsin nojaamaan sen aikoinaan keltaiseksi maalattuun ikkunapenkkiin. Siit� oli n�kym� Niittynevalle. �iti kertoi, ett� is� ja Aateset� niitt�v�t hein�� Niittynevalla. Toistelin sit� ��neen. N�inkin kaksi miest�, jotka k�ykkiv�t viikatteineen ja haravineen siell� pellolla, mets�n reunassa. He olivat l�yt�neet hilloja l�heiselt� pikku suolta, v��nt�neet koivusta tuohisen ja poimineet marjat siihen. Kotiin tultua is� tarjosi tuohisen minulle. Hillojen maku oli sen arvoinen kokemus, ett� ei ole viel� mielest� h�ipynyt. Kesken ne loppuivat. Halusin lis��, mutta eih�n niit� en�� siihen h�t��n haettu.
Kes�iltana ei tule pime�, mutta hieman h�m�r�� kuitenkin. Aijoin k�vell� iltasella tuvasta porstuan l�pi ulos, mutta edess� oleva n�ky sai minut kauhistuneena pys�htym��n. Porstuan oven pieless� oli vanha 'komuuti' eli pesukaappi, jonka yl�reunassa olevat kaksi vedett�v�n laatikon tyhj�� paikkaa n�yttiv�t olevan mustat tuijottavat silm�kuopat ja alaosan oveton �mp�rikaappi n�ytti suunnattomalta mustana ammottavalta nelikulmaiselta suulta. Hirvi� se oli! Pys�hdyin tuvan ovelle s�ik�ht�neen�. Tiesin kyll�, ett� se on kaappi, mutta pelon tunne oli tietoa vahvempi. En uskaltanut k�vell� ulos kaapin vihaisena tuijottavien silm�kuoppien ohi.
Jussised�n lapset leikkiv�t ulkona p�iv�t pitk�t ja siihen joukkoon Jussin m�kille menin min�kin. Joku isommista tyt�ist� (olikohan Eeva?) nyk�isi penkist� pitk�n raparperin varren lehtineen. H�n juoksi toisten lasten per�ss� ja l�psytteli heit� raparperin lehdell�. Min� pidin sit� ly�misen�, kauhistuin ja yritin parhaani mukaan p��st� pakoon. Tietysti vauhtini ei riitt�nyt ja minun kauhuni sai takaa-ajajan oikein innostumaan. Varmaankin siin� k�vi kauhea parkuminen ja �iti pelasti minut meid�n m�kin pihalle. Jussin pihalla jatkui entinen meno. Silmiini nousee kuva valon heijastuksista, jotka kimposivat toisella pihalla heiluvasta raparperinlehdest� v�lill� vihre�n�, ja jostakin kulmasta auringon valon heijastus v�l�hti lehdest� melkein valkoisena.
K�vimme my�s �idin kanssa marjassa. �iti poimi maasta sinisi� marjoja ja min� juoksentelin m�tt�iden v�liss�. M�tt��t olivat suuria. Niill� kasvoi kanervia ja juolukan varpuja, jotka kohosivat silmien tasalle, paikoin p��ni yl�puolelle. Poimin suuhuni suuria sinisi� marjoja, joita varsissa oli siin� silm�n korkeudella.
�iti tuntui olevan v�h�n �rtyis�ll� tuulella. H�n huusi vihaisesti sanoja, joista osa oli minulle tuntemattomia: "El� sin� poika sy� niit� juolukoita, ne on myrkyllisi� ja tullee maha kipi�ksi". K�sitin sanomasta vain sen, ett� h�n oli �k�inen eik� puhutellut minua oikealla nimell�: Minun nimeni on Matti, eik� mik��n poika. Ja mit� se huutaa. Uhma nousi. Min� kyll� sy�n n�it� hyvi� marjoja. Poimiihan se itsekin n�it�. Min� kuljin m�tt�iden v�liss� ja poimin uhallakin juolukoita suuhuni.
Meill� oli silloin yksi lehm�, joka oli haassa, eli aitauksessa m�kkien l�hell�. Ainoa muistoni t�st� on ver�j�, joka oli tukittu valkotuohisilla koivuisilla ver�j�puilla. Vanhemmat kertovat minun kontanneen ver�j�n alitse hakaan puhuttelemaan lehm��. Mutta se lehm�p� ei ollut suvainnut minua haassa, vaan oli puskenut nupop��ll��n minut m�tt��n koloon tajuttomaksi. �iti enn�tti h�t��n ja virkosinhan min� siit� jonkin ajan kuluttua. Vasta muutamaa p�iv�� my�hemmin �iti huomasi, ett� jalka oli mennyt jollakin tavoin lonkasta sijoiltaan. Muistikuvaa ei ole siit�, mill� tavoin nivel oli niksautettu paikoilleen. Jalka oli kuitenkin kuljettanut minua jo muutaman viikon p��st� yli kymmenen kilometrin muuttomatkoilla, ja on palvellut viel� seuranneet vuosikymmenet ihan moitteettomasti. Mutta viel� vuosia my�hemmin lonkkanivelest� kuului naksaus, kun jalkaa taivutti sopivasti.