Muutto Hakalaan
Ennen muuttoa kävimme Hakalassa katsomassa paikkoja. Siinä oli eteinen, tupa ja kamari. Kamarissa asui vielä siinä vaiheessa kaksi mielestäni vanhaa naista, mutta he olivat muuttamassa pois. Olisiko toisen 'tädin' nimi ollut Venla? Mielestäni Hakalan kamarissa oli jo sinne mennessämme äidin Huiskasta perimiä huonekaluja, jotka tämän jälkeen seurasivat mukana kaikissa muutoissa. Mahdollisesti ne olivat olleet täällä lainassa tai säilytyksessä, koska aikaisempiin asuntoihin ne eivät olisi mahtuneet sisälle. Erityisesti muistan sivustavedettävän valkoisen parisängyn, jonka karmin yläosassa oli silloin vielä puisia kullan väriseksi maalattuja ornamenttikoristeita ja keskellä korkeassa osassa kullattu aurinko. Tämä sänky seurasi muutoissa mukana vuoteen 1956 saakka. Vuosien varrella koristeet karisivat pois ja vain aurinko jäi jäljelle. Vähitellen kullan väri karisi siitäkin. Joskus sodan jälkeen kaikki valkokultaiset kalusteet maalattiin 'huonekalun vihreäksi' Miranol-maalilla. Toinen huonekalu oli päästä vedettävä sänky, jonka petaus oli päivän aikana hyvin korkea. Tämä sänky jäi tuohon aikaan mieleen sammakon perspektiivistä: Sen alle oli mukava kontata 'omaan taloon'.Hakala seisoo tänä päivänäkin vanhalla paikallaan Kankaalla. Haapaveden historiasta löytyy oheinen kuva Hakalan seuraavan asukkaan Niilo Hinttalan heinätalkoista vuodelta 1940, jossa Hakala on vielä alkuperäisessä asussaan.
 |
Tontilla oli jo siihen aikaan isoja puita ja portin kummallakin puolella kasvoi kuusia ja villejä vadelmanvarsia, joissa oli vattuja. Ihan erityisesti muistan tien varrella Anttilan puolella olleen koivun, jonka kyljessä oli erilaisia pahkoja. Ne tuntuivat elollisilta ja jollakin tavoin uhkaavilta, joten likipitäen pelkäsin niitä. Katselin, mutta en ilennyt kosketella niitä. |
Ihan talon ympärillä oli erilaisia kukkivia pensaita, todennäköisesti myös syreenejä. Talotien varrella oli pieni perunamaa. Mulperinkuja kiemurteli siitä Anttilan ohitse kohti kolmen sadan metrin päässä olevaa Pappilan kujansuuta, jonka 'portin pylväinä' olivat kaksi suurta, vielä 60-luvullakin seissyttä kuusta. Porttia vastapäätä oli lähellä Rauhanyhdistyksen talo Seurahuone, jossa äidillä oli tapana käydä seuroissa. Hieman edempänä mäellä oli Suojeluskunnan talo, jonka pihalta joskus kuului torvimusiikkia ja Suomen lippu heilui tangossa. Ihan lähellä oli keltainen Latolan talo, jossa sijaitsi OTK:lainen osuuskaupan myymälä. Siellä tehtiin useimmin välttämättömät ostokset. Siitä hiukan 'alaspäin' lähtevän kujan päässä sijaitsi koko Kankaan yhteisenä vesipaikkana kaksi lähdettä. Toinen oli Virangon lähde, jonka ympärille oli rakennettu harmaa suojakatos ja josta kunnanlääkärin taloon oli vedetty varmaankin Haapaveden ensimmäinen vesijohto. Toisen yleisessä käytössä olleen lähteen ympäristössä oli usein suuri joukko Kankaan akkoja pyykinpesussa, pitäen pyykkitulia muuripadan alla.
Asuimme tuvassa eli köökissä, jota nykykielessä kutsuttaisiin keittiöksi. Luultavasti kamari pidettiin kylmillään talven aikana?
Ensitoimekseen äiti tapetoi sanomalehdillä tuvan seinät. Tällä tavoin likaiset seinät puhdistuvat, vieraaseen paikkaan syntyy oman kodin tuntu ja tummaseinäisestä huoneesta tulee valoisampi.
Minun mielenkiintoni kohdistui erityisesti seinillä oleviin lehtikuviin. Osa kuvista oli ylösalaisin ja osa oikein päin. Kulkuneuvojen kuvat kiinnostavat tietysti poikalasta. Isä opetti minua sanomaan oikein 'moottoripyörä', ja kun lausumiseni nauratti isää, mielenkiintoni moottoripyöriin erityisesti korostui. Muistan, että huoneen kummassakin päässä oli seinällä 'motoporran' kuva oikein päin ja sopivalla korkeudella. Toinen oli heti sänkyni yläpuolella. Seisoin joskus sängylläni, osoittelin moottoripyörää, turhaanlausuin sen nimeä yhä uudestaan ja yritin saada isää 'keskusteluun' mukaan.
Toinen mielenkiintoinen ajoneuvo oli 'tiekarhu', jolla nimellä ainakin tuohon aikaan nimitettiin teiden kunnossapidossa käytettyä nelipyöräistä moottorikäyttöistä lanaa. Lakritsirullat olivat ainoa makeislaji, jonka ostoon rahavarat antoivat myöten tuohon aikaan. Niille annoin oman nimen: Ne olivat tiekarhun rattaita. Kerran sain viisipennisen ja lähdin itse hakemaan viereisestä Osuusliikkeestä tiekarhun rattaita. Ääntäminen oli kehnoa ja tuote tuntematon, joten myyjä pinkaisi kotona kysymässä, mitä se poika haluaa.
Muutimme Hakalaan kesällä 1936 ja asuimme siinä vuoden päivät. Paljon muistikuvia on jäänyt mieleen, mutta niiden ajallista järjestystä en muista. Äiti on kertonut lisäksi asioita, joita en itse muistakaan. Valokuvia otettiin tuohon aikoihin vain harvoin. Mirja ja minä pääsimme kuitenkin Hakalassa kerran kuvaan, jonka Krogeruksen Ada kävi ottamassa. Kuvan täytyy olla kesältä 1937, koska Mirjakin seisoo siinä omilla jaloillaan. Seisomme siinä käsi kädessä jonkin kukkivan pensaan edessä ja tirkistelemme vasta-aurinkoon.
Muistan ensimmäisen kirkossa käynnin. Menin sinne äidin sylissä kirkon pohjoisovesta (maan puoleisesta) ja äiti asettui istumaan pohjoislaivan keskipaikkeille käytävästä oikealle. Kirkon menoista en muista muuta erityistä, ennen kuin pitäjän rovasti Sariola nousi 'pönttöön' pitämään saarnaa. Saarnastuoli oli siinä vasemmalla ylhäällä. Papista näkyi vain yläruumis, mutta päättelin varmaan jalat ihmiselle välttämättömiksi, koska muistikuvassani pappi istuu saarnastuolin päällä ja sen jalkaterät näkyvät edessä!
Alussa kaikki meni hyvin. Mutta Sariola oli hyvin voimallinen saarnamies, jonka ääni kohosi välillä suureksi ja ankaraksi. Aloin huolestua: Miksihän se on minulle vihainen? Kun tuomion pasuuna kajahti sitten oikein äkäisesti, minä säikähdin ja aloin parkua. Äiti keskeytti saarnan kuuntelun ja kantoi minut ulos kirkosta.
Vanhempi sisareni Maria oli tuolloin jonkin aikaa perheessä. Saimitäti halusi hänet kuitenkin pian takaisin Mikkeliin, jossa Maria oli jo ollut ehkä jonkin vuoden ajan. Kerran kädessäni oli tyhjä ruskealla kuvalla varustettu kaakaojauhepussi, jota haistelin innokkaasti. Suklaa haisi tosi hyvälle. Nuuskiminen ärsytti kuitenkin Mariaa, hän sieppasi pussin ja heitti sen kauas päästävedettävän sängyn alle. Konttasin sen sieltä esille, mutta sama pussin riisto toistui uudelleen. Meteli taisi olla melkoinen ja äidin piti tulla tuomariksi.
Äiti kertoo minun 'karanneen' pihasta hyvin herkästi. Kerran olin mennyt kivistä Mulperin kujaa alaspäin Pappilaan päin, kun henkilöauto eli Voorti oli tullut vastaan. Auto kulki suunnilleen kävelyvauhtia kivisellä kujalla. Tuollaista kohti tulevaa hirviötä ei voinut olla olemassa, eikä siitä olekaan minulla mitään muistikuvaa. Pakoon todellisuutta, kädet silmille ja siinä seisottiin keskellä tietä. Äiti juoksi hädissään pihasta apuun kovaa kyytiä, kuski oli pysäyttänyt auton ja molemmat miehet siellä korkealla tuulilasin takana olivat naureskelleet.
Seurauksista sensijaan muistuu mieleen jotakin: Äiti pisti minut pihalle köyteen! Köysi oli toisesta päästä kiinni takana olkaimissani ja toinen pää koivussa. Eihän siitä tietysti mitään muuta tullut kuin kauhea meteli ja köyden käytöstä luovuttiin.
Hakalassa asuessamme kävimme usein saunassa Hinttalan Niilon ja Elsan mökissä. Heillä oli minua muutamia vuosia vanhempi poika Kalevi, joka ei meidän käydessä kovin paljoa jutellut. Enpä tainnut minäkään uskaltaa puhua kovin paljon itseäni isommalle pojalle.