Välirauhan kesällä 1941
Talvisota päättyi maaliskuulla 1940 ja muiden mukana isäkin palasi kotiin siviilitöihin. Talven ankarat pakkaset vaihtuivat kevääksi ja kesäksi. Joulun alla syntynyt sisaremme Hilkka oli vielä aivan pieni. Sisareni ja minä jouduimme usein 'souvattamaan' Hilkkaa vaunuissa, jotta äidille jäisi aikaa kutomiseen ja kotitöihin. Homma tuntui pitkästyttävältä lapsista, joilla ei ollut vielä siihen mennessä ollut mitään velvollisuuksia hoidettavana. Sidoimme lastenvaunun työntötankoon narun, josta kiinni pitäen vaunun voi potkaista rullaamaan pois itsestään, ja sitten vetää sen luokseen uutta potkua odottamaan. Tällä tavoin 'souvattaminen' kävi mukavasti istuen, ja vaunun rullaaminen onnistui pienessä sisätilassa. Kehtolauluja oli monenlaisia, yleisesti tunnettujen ohella lauloimme joskus Sulkaperällä tunnettua:"Pöyn, pöyn, pölökyllä paiskaa,
ei saa paiskata pöölöökyllä!"
Nuorempi sisareni Mirja joutui varmasti hoitamaan useammin pikku siskoa, kuin minä. Etupäässä tytöillehän sellaisten hommien katsottiin ennen kuuluvankin. Minulla oli paha tapa luiskahtaa ulos ja kipaista Nummelaan tapaamaan Ristoa.
Mustikkamäen kylällä asutus on pääosin keskittynyt pitkälle mäen harjanteelle. Kaunela oli rakennettu alavalle maalle lähellä Mustikkaojaa, mutta isommat talot sijaitsevat Kaunelasta lukien järjestyksessä Nummela, Tiala, Torkkola, Alamaan Emäntäkoulu ja Laitinen. Tialan pihapiiriin kuului kaksi asuintaloa, joita tuohon aikaan kutsuttiin nimityksin 'Armaan puoli' ja 'Emman puoli', haltijoidensa mukaan.
|
Kun Tialan pihalle tullaan, vasemmalla edessä on vanha navetta melkein entisensä näköisenä. Navetan ylisille laudoitettujen isojen ovien kautta johtanut silta on tarpeettomana ja lahoavana purettu ja sen porakivin vahvistettu perustus on viety pois. Emman puolen rakennus on kuvaajasta oikealla pääty tielle. Armaan rakennus oli oikealla navettaa vastapäätä ja aittarivit oikealla taustalla. Emman puolen rakennus oli vielä pystyssä asumattomana ja ränsistyneenä. Puut ovat kasvaneet pääoven portaiden eteen ja oikealla olevan piha- piirin läpäisevän tien varteen. Nykyiset asukkaat asuvat vasemmalla näkyvässä uudessa talossa. Vanha pihapiiri on nurmikkona, jota kuvassa juuri leikataan. 
Varastorakennus ja aitat on säilytetty pihapiirissä. Aate oli majoitettuna lähinnä näkyvään aittaan, jonka kiviportailla istuimme iltaisin, kun Aate askarteli tuulimyllyjä, jousipyssyjä ja 'roovninkeja'. Aittojen eteen villiytyneet puut estävät näkymän Tialan mäeltä järvelle. Armaan puolen päärakennus sijaitsi aitoista oikealle, pääty aittoihin päin. Se on purettu ja sen paikalle on rakennettu tiilinen omakotitalo. |
Vielä tänäänkin tuolta pihapiiristä löytyy tuttuja kohteita. Sitä ympäröi suuri määrä erilaisia rakennuksia suurin piirtein suorakaiteen muodossa kahden puolen harjanteen lakea. Kävin kuvaamassa Tialan maisemia tänä kesänä 2003. Aate-serkkuni oli edelleen paimenpoikana mäellä sijaitsevassa Tialassa kesäisin, melkein rippikouluikään saakka. Aaten palveluspaikka oli 'Armaan puolella'. Poikkesin siellä usein iltaisin väentuvassa, kun Aate oli jo tuonut lehmät lypsettäviksi ja päässyt vapaalle. Talvisodan talvena 'Emman puolelle' oli tullut Uukuniemeltä Karjalasta evakkoon ikäiseni poika Martti Tiainen ja hänen isovanhempansa. Kun taas kerran tulin etsimään Tialasta Aatea, tapasin pihapiirissä Martin. Hän alkoi välittömästi jutella vilkkaasti Karjalan kielellään ja kertoili minulle outoja asioita. Ystävystyimme välittömästi. Muita ikäisiäni poikia ei niillä seuduin ollutkaan, joten tapailin Marttia silloin, kun en ollut laitumilla ruinaamassa Aatelta uusia tarinoita. Kuljeksimme Martin kanssa tutkimassa kaikkea mahdollista lähimaisemissa. Risto oli joskus kolmantena mukana touhuissamme, mutta meitä nuorempana hänen kiinnostuksensa ei yltänyt vielä silloin Martin ja minun keskusteluihin. Niityillä juostessamme Martti opetti minulle karjalaisia tapoja, mm. opin pureskelemaan suolaheinää. Sitä käytettiin kuulemma yleisesti Karjalassa ruoka-aineena. Kerran Martti sanoi rakentavansa laivan, joka kulkee itsekseen omalla moottorilla. Hän haki sisältä puukon ja pyysi isoäidiltään pätkän narua, minkä jälkeen menimme mäen takana virtaavan Mustikkaojan varteen. |
Tässä suvannossa uitimme Martin 'laivaa', johon hän kiersi 'kirrinkurria'. Porakivet ja 'kosken' muodostavat lohkareet on ajettu ojaan myöhemmin, aikoinaan suvanto oli siistimpi, idyllisempi! |
Martti leikkasi pajupensaista Y:n muotoisen pätkän, jonka haarojen väliin viritettiin jousi kuusen oksasta, kun katajaa ei löytynyt läheltä. Jousen jänne toimi 'aluksen' siipipyörän akselina, kun sen läpi pujotettiin muutama lehtevän oksan kärkkä siipipyöriksi.
Sitten siipipyörää kierrettiin takaperin, jolloin jousen jänne punoutui kiristäen samalla jousta. "Näin pannaan laivan jouseen kirrinkurria", selitti Martti samalla. Heppoisen näköinenhän se laite oli. Joku aikuinen oli tehnyt joskus Karjalassa vastaavan, jota Martti yritti jäljitellä. Kun hökötys laskettiin sitten virtaan, siipiratas pyörähti muutaman kerran ja 'alus' liikahti pienen matkan. |
Navetan päädystä avautuu näkymä taustalla parin kilometrin päässä |
Torkkolan navettatiloissa oli myös kymmenysvaaka, jota testasimme eri kokoisilla painoilla. Minä tulin työntäneeksi sormeni tasapainoa osoittavien messinkikärkien väliin. Samanaikaisesti Martti hyppäsi vaakalle, jolloin messinkikärjet leikkasivat sormenpääni halki kynnen yläpuolelta. Säikähdimme molemmat ja minä paruin kivusta ja verenvuodosta. Martti totesi, että nyt tarvitaan rautalehteä, se tukkii verentulon. Martti poimi pihalta sormeni ympärille piharatamon lehtiä. Leikit loppuivat siltä päivältä. |
Minä olin täyttänyt huhtikuussa seitsemän vuotta. Kotona alettiin yhä useammin puhua kansakoulusta, johon menisin syksyllä. Olin innostunut asiasta. Jo edellisenä talvena pyysin äitiä opettamaan minut lukemaan. Eräänä yönä näin unta, että olin koulussa, josta minulla ei ollut muuta mielikuvaa kuin äidin opettamat laulut. Luokkana oli varsinaisen tuvan viereinen väentupa Tialassa, Armaan puolella. Siellä istui kaiken ikäistä väkeä seinän vierustan penkeillä eri puolilla huonetta, hartaina kuin seuroissa. Aate istui ikkunan vieressä. Hän piteli polvellaan pystyasennossa äitini teräksistä tarjotinta, paukutteli sitä kapustalla ja lauloi jotakin harrasta jollotusta.