Salmelan nikkarin talo

Juuri kun olimme lähestymässä Vanhan Ollatien risteystä Kauppisen Yrjön elosuojan kohdalla, Pölökky putosi kärryn perästä tielle. Isä ei huomannut mitään, mutta minä hätäännyin ja rupesin villisti huutamaan: "Isä, Pölökky putosi, Pölökky putosi!". Isä pysäytti hevosen, haki Pölökyn ja nosti sen kärryyn. Minä en ymmärtänyt, miten isä saattoi nauraa ääneen näin kamalassa tilanteessa, jossa Pölökky rukka oli eksyä porukasta.

Nykyisin Salmelan tontilla sijaitsee Haapaveden linja-autoasema ja Salmelan talo on purettu pois 70-luvun alussa. Oheinen kuva tienpuoleisesta päädystä ja Salmelan pihasta on näpätty juuri ennen purkamista. Poikani Timo seisoo etualalla entisellä niityllä, joka kuvassa on pohjustettu soralla toriksi.

1930-luvun Salmelan rakennusta voisi nimittää jo taloksi sen takia, että siinä oli kaksi huonetta. Huoneet olivat isommat kuin aikaisemmissa asunnoissa ja tupaan kuljettiin porstuan läpi. Talo oli joskus maalattu punaiseksi, mutta väri oli haalistunut. Savupiipun jatkeena oli pätkä peltitorvea, olisiko ollut pohjaton sinkkiämpäri? Talon ulommassa päädyssä oli varmaan joskus ollut parveke, tai ehkä pikemminkin vain ullakolle johtava tasanne. Nyt siellä oli ainoastaan ylös johtavat portaat ja kaksi talon päädystä ulos pistävää hirttä, joiden varassa parveke oli ollut. Tai ehkä ne hirret ilmaisivat vain ajatuksen parvekkeen rakentamisesta koskaan toteutumattomassa tulevaisuudessa?

Vesikuoppa tai lähde männikön katveessa oli hyvin mielenkiintoinen. Veden läpi näkyivät pohjassa olevat pyöreäkulmaiset isot kivet ja vesi aaltoili mukavasti, kun äiti tai Manta nosti ämpärillä vettä. Lähteen reunoilla kasvoi sammalta ja muita vihreitä vesikasveja. Pyykkinuotiosta tuli savun haju sieraimiin ja pyykkisuovan hajun muistaa vielä nenässään. Kertakaikkiaan jännittävä ympäristö.

Lähteelle johtavalla polulla risteili kyhmyisiä männynjuuria, jotka ovat myöhemmin lapsuudessa muistuneet mieleen satukirjojen peikkokuvista. En ole tuota lähdettä löytänyt myöhempinä vuosikymmeninä laitakallion reunamilta (nykyisen ohikulkutien alta), vaikka olen sitä maastosta etsinyt. Talon tien puoleisessa päädyssä oli ruusupensaita ja 'portin' edessä oli suuri komea mänty. Tien puolella ei ollut mitään aitaa, mutta omassa sanastossani Salmelan tieliittymä oli portti. Noihin aikoihin rupesin liikkumaan ympäristössä hiukan laajemmalla säteellä. Sisareni Mirja oli jo niin iso, että kulki mukana talon lähiympäristössä.

Maaperä tuolla alueella oli hienoa hiekkaa, ainakin Vanhan Ollatien pinnalla. Erityisesti Kujalan kohdalla oli valkoista hiekkaa, ja etsin siitä poikien kanssa 'tulikiviä', eli valkoisia kvartsipalasia.

Teräksinen Haapaveden Isosilta oli valmistunut hätäaputyönä syntymäni aikoihin, kolmekymmentäluvun pulavuosina ja heti Salmelan takana metsässä oli tuoreita hiekkakuoppia, joista oli kuljetettu hevoskuormittain soraa siltapenkereisiin. Katselin ja ihmettelin mäntyjen juuristoja, jotka olivat jääneet ilmaan, kun soraa oli kaivettu suoraan kasvavien puiden juurten alta. Ilmaan jääneet juuriston säteittäin laajenevat verkot sukelsivat maan sisään vasta ulompana, männyt seisoivat osittain ikäänkuin mutkaisten jalkojen päällä ja juuriston alle jäävät onkalot saivat mielikuvituksen laukkaamaan. Varmaan ne olivat joidenkin olioiden asuntoja. Tutkin käsin juuristoja, kaivelin hiekkaa juurilta ja haistelin maan ja männyn juuriston hajua, joka vielä melkein palaa mieleen.

Niille paikkeille kuljetti kirkonkylän väki jätteitä, koska varsinaisia kaatopaikkoja ei tainnut siihen aikaan olla. Erityisen mielenkiintoinen oli Brusilan Yrjön suutarinvertaasta peräisin oleva jätekasa, koska siinä oli saappaanteosta jäljelle jääneitä, erimuotoisia ja osin nahkamaalilla mustattuja jännittävän hajuisia nahan suikaleita. Kaikkein kiinnostavimpia löytöjä taisi kuitenkin olla Osuuskaupan jätekasassa, koska sieltä saattoi löytää mukavia ruskeita pahvilaatikoita.

Yritimmepä mennä kerran Mirjan kanssa pidemmälle nykyisen Urheilukentän reunaa, jonka paikalla oli tuolloin vain hiukan soinen risukko. Tossavaisen Jussin mökki mahtoi näkyä hiukan risukon yli ja sinne päin olimme menossa. Mutta vastaan tuli meitä isompia Tossavaisen lapsia. Vanhin heistä taisi olla Anni, joka kielsi meitä menemästä pitemmälle metsään, koska sinne voi eksyä ja siellä on mörköjä. Hän oikein torui meitä ja minä vähän 'tykkäsin huonoa'. Mutta he olivat meitä isompia, joten totella piti.

Melkein Salmelaa vastapäätä oli Kujalan Einarin ja Maikin punaiseksi maalattu kahden huoneen mökki ulkohuonerakennuksineen ja kirkonkylän puoleisessa päädyssä olevine vinttikaivoineen. Heillä taisi olla myös lapsia, mutta meikäläisen näkökulmasta he olivat aikaihmisiä. Kujalan Einari oli Haapaveden Osuuskaupan vanhempi myyjä. Minulle on jälkikäteen kerrottu, että ulkohuonerakennukset oli tehty Einarin kotiin kantamista pakkilaatikoista.

Kujalan sauna tuli myöhemmin tutuksi. Uloslämpiäviä saunoja ei juuri ollut, vaan mustia savusaunoja, joissa uudemmissakin oli yksi ainoa hyvin alhaalle sijoitettu pieni neliömäinen ikkuna ja saunan valoneuvona oli pieni öljytuiju. Oven pielessä oli kivistä ladottu nokinen kiuas. Maalattialla oli lankut tai riu'ut jalkojen alla ja ikkunalla oli valaisimena pieni öljylamppu eli tuiju. Savun haju, lämmintä vettä sisältävien puuastioiden haju, lattian ja lauteiden suuresta lämpötilaerosta aiheutuva höyry ja öljylampun katku palaavat elävästi mieleen. Kävimme Kujalan saunassa kylpemässä talon väen jälkeen samoilla lämmityksillä talvella, joten Salmelan omaa saunaa ei tarvinnut lämmittää pakkaskautena.

Istuimme koko perhe saunan lauteilla. Kun kiukaalle heitettiin vettä, se kohahti ensin ja sitten sihisi. Lopuksi kuului vielä koko ajan hiljentyvä ja korkeammaksi käyvä pieni vinkuminen, kun viimeisetkin vesipisarat kiuaskivillä kiehuessaan kutistuivat ja haihtuivat.

Tässä vaiheessa aloin kuunnella isän hengitystä, joka oli harva ja raskas. Huomasin hänen hengityksensä vingahtavan välillä vähän samalla tavoin kuin kiukaalle heitetyn löylyn viimeiset äänet. Tuleva astma taisi kuulua jo vähän yli kolmikymppisen miehen hengityksestä?

Kujalaa seuraavana oli Mulperin kujan risteyksessä punaiseksi maalattu Kauppisen Yrjön hirsinen lato, jonka pohjalla oli vähän vanhoja olkia. Seuraavana Mulperin kujan varressa oli jo aikaisemmin mainittu Kauppisen Yrjön elosuoja.

Salmelan katsoen oikealla puolen tietä Kirkonkylän suuntaan oli lähin naapuri jo aikaisemmin mainitun suutarin Brusilan Yrjön punainen mökki. Sen ympärillä oli punaiseksi maalattu lauta-aita. Myöhemmin kuulin Yrjön olleen sosialisti, jota kapina-aikana oli pidetty pitkään vangittuna Törnqvistin Iivarin kauppakartanon pihalla olleessa suojeluskuntalaisten vartioimassa 'Iivarin mökissä'.

Seuraava talo samalla puolen oli Torkkolan Väinön (etunimi voi olla väärin muistettu) mökki, jonka piha-aitaa pitkin kiemurtelivat vihreitä 'käpyjä' kasvattavat humalat. Sitä seuraavana aikaisemman mainitun 'toriaukean' reunassa sijaitsi isompi valkoinen Nummelan Lassin kauppa. Aukeasta vasemmalle lähtevän tien varrella olikin sitten Liisamummun mökki ja edelleen Paakinahon kaksikerroksinen talo.