El�m�� Salmelassa

Kamarissa asui talon v�ki, Salmelan nikkari ja h�nen vaimonsa Manta. Nikkari oli silloin sairas mies ja makasi koko ajan kamarissa s�ngyss�. Manta hoiteli omaa 'huusholliaan' ja tuvan hella oli perheiden yhteisess� k�yt�ss�.

Is� kulki p�ivitt�in mets�t�iss� ja taisi olla v�lill� viikkokunnissakin, koska ty�maille oli pitk�t k�velymatkat. Kotosalla ollessaan is� teki rantteella hellapuita ja kunnosti sahaa. Viila rouhaisi sahanter�n hammasv�lej� rytmikk��sti tasaisin aikav�lein ja sitten is� t�ht�ili sahan ter�� pitkin ikkunan suuntaan tarkistaen, ett� sahan jako menee oikein. Kerran h�n osti Osuuskaupasta 'jakoraudan', jonka avulla sahan hampaiden haritus voitiin s��t�� tarkasti. Min� sain my�hemmin pit�� sen ruskeasta pahvista taitetun litte�n pakkauskotelon, joka haisi kone�ljylle ja painomusteelle.

Kun is� l�hti savottaan, h�n hajoitti pokasahan l�ys��m�ll� sen kapulalla kiristetyn j�nnenarun. Sahan pokat, eli p��puut ja v�lipuu sidottiin repun sivuille ja sahan ter� kierrettiin kiepille p��llimm�iseksi repun p��lle. Reppuun pantiin ev��ksi voita ja leip��. Kerran hankittiin my�s kiilt�v� punaisella kuvalla varustettu esine, termospullo, jossa kahvi pysyy l�mpim�n�. Me lapset emme saaneet siihen koskea. Senaikaiset termospullot olivat helposti rikkoutuvia ja lienev�t silloin olleet kalliitakin. Jollakin ty�matkalla se s�rkyi. T�m� hankinta taisi olla jonkinlainen pettymys, joka harmitti is�� j�lkik�teen.

Savottaan l�htiess� is� pani huopasyyling�t jalkaan, sitten nahkasaappaat ja p��lle nakattiin harmaa pihkan kovettama ty�pusero. Lippalakki p��h�n, reppu selk��n ja sitten heilautettiin k�tt�. Usein en is�n t�ihin l�ht�� n�hnyt, koska se tapahtui tavallisesti aikaisin aamulla.

Muistuupa mieleen er�s kes�inen aamu jolloin olimme Mirjan kanssa pihalla leikkim�ss�, jossakin talon portin tienoilla ison m�nnyn alla. T�ytyi olla viikonloppu, koska is� oli kotona. H�n tuli porstuan ovesta ulos syylingit jalassa ja pys�htyi portaille katselemaan pihalle. H�n ei ollut huomaavinaan meit�, vaan katseli johonkin saunalle p�in. Sitten h�n potkaisi yht�kki� toisen jalkansa suoraksi, jolloin syylinki lensi yl�s ilmaan talon r�yst��n korkeudelle ja tipahti sitten ruohikkoon. Min� aloin nauraa hillitt�m�sti, koska n�ytti silt� kuin jalkater� olisi irronnut ja lent�nyt tiehens�.

Is� ei muuttanut ilmett��nk��n, mutta hetken p��st� h�n potkaisi toisenkin syylingin ilmaan samalla tavoin. Riehaantuneena halusin n�hd� lis�� ohjelmanumeroita, mutta kai siin� oli kylliksi yhdelle kertaa.

Is� oli siihen aikaan kova tupakkamies. H�n poltti 'p�llitupakkaa', Ty�miest�, Saimaata tai Fenniaa silloin, kun rahatilanne salli. Piippu oli my�s k�yt�ss� ainakin savukkeen 'tumppien' polttamista varten, ehk�p� h�n hankki joskus my�s piipputupakkaa. Yksityiskohtia en voi muistaa ja savukemerkkien nimetkin olen tietysti tullut tuntemaan vasta my�hemmin. Rasioiden ulkomuoto j�i kuitenkin mieleen, erityisesti Fennia-aski, jonka kanteen oli kuvattu vaakuna ja punaisia sek� kultaisia tekstej� ja viivakoristeita.

Savukkeen tumpit is� ker�si johonkin kuppiin, joka oli ylh��ll� uunin reunuksella. Minun ulottuvuuteni lis��ntyiv�t pikku hiljaa ja tuolia apuna k�ytt�en p��sin kurkottelemaan viimein jo uunin reunuksellekin. �idin silmien v�ltt�ess� kiipesin kerran tuolille, otin tupakkakupin alas ja rupesin tutkimaan sen sis�lt��. 'P�llitupakan' tumppi mureni mukavasti sormissa ja tupakan muruset tuntuivat sormenp�iss� mielenkiintoisilta. Haistellakin niit� piti. Touhusin siin� kutomakoneen vaiheilla ja jossakin ajassa olin varistellut kaikki tumpit murusiksi lattialle. Vasta siin� vaiheessa tuli mieleen, ett� oli tullut toimittua tyhm�sti. Kurkottelin tyhj�n kupin takaisin uunin reunukselle.

Iltasella is� tuli sitten kotiin ja etsi iltasavujen toivossa sit� tupakkakuppia. Tyhj� kuppi suututti is�� ja h�n kyseli �idilt�, mihin tupakat olivat joutuneet. �iti ei tiennyt mit��n. Selv� asia on, ett� ep�ilykset kohdistuivat minuun. T�m� tapaus on niit� ainoita kertoja, jolloin is� oli minulle vihainen.

V�h�n my�hemmin is� kuitenkin nosti minut ilmaan ja sanoi, ett� is�n tupakoihin ei saa milloinkaan koskea. Kyll�p� min� sen j�lkeen olen t�m�n s��nn�n muistanutkin.

�idin ty�v�line oli kutomakone. Minua kiinnostivat erityisesti kokoon laskostettavat vihinpuut ja puolarukki. Neh�n olivat koneita, joissa oli ihan oikeita rattaita. Lankavyyhti oikaistiin vihinpuille ja puolarukin avulla lanka kelattiin puisille puolille, joista se voitiin edelleen sy�tt�� kutomakoneeseen. Puolarukissa oli isokeh�inen kierrett�v� kelauspy�r� ja pieninapainen puolapy�r�, jossa oli puolan istukka. Alunperin kelauspy�r�n ja puolapy�r�n yhdisti mustasta kumista tehty py�re� tehdastekoinen vetohihna, joka joskus katkesi. Is� yhdisti hihnan uudelleen metallilankaliitoksella. Kun t�m� alkuper�inen hihna oli kovettunut ja tarpeeksi usein katkennut, is� leikkasi vanhasta saappaanvarsinahasta aina tarvittaessa uuden korvaavan hihnan.

N�in� aikoina tutustuin Paakinahon Eskoon ja johonkin toiseen poikaan, joka j�i nimett�m�ksi, koska oli harvemmin mukana. Olimme kasvaneet sen verran isoiksi, ett� liikkuma-alueet alkoivat olla puolen kilometrin s�teell�. Olisiko se kolmas poika ollut Nummelan Juhani, koska Nummelan Lassin kauppa oli siin� l�hell� ja Juhani on vain vuotta minua vanhempi?

Paakinahon Eskoon tutustuminen oli hyvin luonnollinen asia. Kun minua l�hes vuotta nuorempi Esko syntyi, h�nen �itins� oli sairas eik� kyennyt imett�m��n. Minun �itini tuli silloin avuksi ja olimme Eskon kanssa joitakin aikoja yhteisill� ev�ill�. Niinp� n�m� meid�n �idit olivat hyvin l�heisi� tuttavia ja me pojatkin l�ysimme toisemme, vaikka asuntojen v�li� olikin kolme - nelj�sataa metri�.

Me pojat keksimme aina uusia leikkej�. Esko oli hyvin aktiivinen aloitteen tekij�. Kerran leikimme hevosta Kauppisen Yrj�n punaiseksi maalatussa ladossa. Hirnuimme ja konttasimme. Esko el�ytyi hevosen osaan niin, ett� kahmaisi suuhunsa oljen pehkua, joka pursui molemmista suupielist� h�nen pureskellessaan. Min� en hirvennyt tehd� niin, koska oljet haisivat homeelle ja kotona oli kielletty pist�m�st� suuhun mit��n muuta kuin ruokaa.

Salmelan tontin reunalla vanhan Ollatien varressa kasvoi m�ntyj�. Erityisen iso m�nty oli 'portin pieless�', tielt� tullen oikealla. Kerran Esko aikoi kiivet� t�h�n m�ntyyn 'reisim�ll�'. Esko takertui m�nnyn kylkeen polven korkeudelle k�sien ja reisien varaan, katseli yl�sp�in, mutta kiipe�misest� n�in paksuun alhaalta oksattomaan puuhun ei kyll� tullut mit��n.

Noihin aikoihin oli Launosen talossa uuden Ollatien varressa leipomo, josta haimme usein leip��. Launosen 'makea limppu' oli erityisen hyv��. Kun lapset pyysiv�t voileip��, �iti sanoi kerran antavansa meille limpun kantaa. Mirjan ja minun mieless� t�m� muodostui Launosen limpun nimeksi. Kun menimme my�hemmin Launoselle, min� ehdottelin: "�iti, osta limpun kantaa!".

Kaupassa k�ynnit �idin kanssa olivat mieleinen ohjelmanumero. Usein k�ynnin kohteena oli l�hikauppa, eli 'edistysmielinen osuuskauppaliike' Latolan talossa. Lasivitriiniss� oli pieni� paperoimattomia suklaalevyj� ja sellaista piti aina pyyt��, vaikka tiesinkin pyynn�n turhaksi. �iti ei ollut n�kevin��n eik� kuulevinaan, kun osoittelin suklaata. Yksi kauppareissu on erityisesti j��nyt mieleen. �iti aikoi livahtaa kauppaan yksin, kun olin Eskon kanssa leikkim�ss� pihalla. Havaitsin tilanteen, kun h�n oli menossa Kujalaa seuraavassa tienristeyksess�. Juoksin per��n ja huusin "�itii, oota minua!". �iti k�veleskeli hiljalleen jo siin� Kauppisen Yrj�n elosuojan kohdalla, katsoi taakseen ja pys�htyi odottamaan.

V�h�n aikaisemmin oli satanut ja tiell� oli heti risteyksen j�lkeen melkoisia l�t�k�it�. Juoksin, katselin l�t�k�it�, arvioin tilannetta, otin vauhtia ja valmistauduin hypp��m��n yli. Keskittyminen oli kuitenkin huono, jalat meniv�t siin� liiasta yrityksest� solmuun ja lensin silm�lleni kaikkein suurimpaan 'rommakkoon'. Eih�n se mitenk��n kipe�sti k�ynyt eik� se kastuminenkaan mit��n. Mutta min� tajusin, ett� miss��n tapauksessa en nyt p��se kauppaan ja t�m�n pettymyksen tunne oli ihan musertava. Niin taisi olla n�yryytyskin ja �idin vaimeat torumiset, kun iso mies sill� tavalla kaatuilee ihan p��tt�m�sti. Kaiken lis�ksi Paakinahon Esko oli meid�n pihalla viel� todistamassa tilannetta. Minun maailmankaikkeuteni oli viel� varsin pieni, vain muutaman neli�kilometrin laajuinen, ja n�yryytys t�ytti koko t�m�n maailman ��ri��n my�ten. Tunsin itseni tapahtuman vuoksi sek� tyhm�ksi, ett� ilke�ksi. T�m�n kauhean tunnekuohun takia juttu on s�ilynyt mieless� koko ik�ni ja on kai siksi kertomisen arvoinen.