Kahdeksan muistikuvaa Salmelalta
Lumilinna
Talvella 1937 - 1938 sattui kerran 'suvi-ilma', jolloin lumi on kosteata ja tarttuvaa. �iti katsoi kesken ompelemisen ikkunasta ulos ja sanoi: "Pannaanpa kaaveet p��lle ja menn��n ulos tekem��n lumilinna".Nyt oli tulossa toimintaa. Innostuneina menimme ulos ja min� odotin, mit� tuosta j�nnitt�v�st� uudesta sanasta seuraa. Min� aloin olla silloin nelivuotias ja sisareni Mirja oli puolitoista vuotta nuorempi. �iti n�ytti havainnollisesti, miten pient� lumipaakkua py�ritt�m�ll� se kasvaa v�hitellen niin isoksi palloksi, ett� hetken per�st� sit� ei en�� jaksanut ty�nt��.
�iti viimeisteli Mirjan ja minun aloittamat lumipallon py�ritykset ja nosteli pallot p��tyikkunan alle ruusupensaiden viereen talon seiniksi. T�m� talo oli kuulemma se lumilinna. Oven paikka j�tettiin tielle p�in. �iti haki rautalapion, jolla suoristi sis�sein�t ja oven pielet ja kaivoi ikkuna-aukon sivusein��n.
Mirjan kanssa kuljimme linnaan sis��n ja ulos. Min� olin oikein ihmeiss�ni siit�, ett� n�in nopeasti syntyy iso ja komea talo. Sitten �iti vei lapion poissa ja sanoi lumilinnan olevan nyt valmis. Min� vastustin ja sanoin, ett� katto pit�� viel� tehd�. �iti ei kuitenkaan ottanut asiaan enemp�� kantaa, vaan palasi sis�lle ompelemaan ja tekem��n ruokaa.
Lumilinna oli sitten mukava leikkitalo pihalla. Kyll� siihen saattoi kuvitella katonkin, jos ei katsonut koko ajan yl�sp�in. Talven kuluessa satoi lis�� lunta ja talo peittyi v�hitellen syvemm�lle lumeen. Kev��n aikana koko linna suli hiljalleen pois sit� mukaa kuin se unohtuikin v�hitellen lasten mielest�.
Ensimm�iset joululahjat
K�site Joulu tuli tutuksi ensi kerran vuonna 1937. Ennen joulua k�vimme �idin kanssa Osuuskaupassa ja n�in n�yteikkunan taustap�yd�ll� kaksi muodoltaan samanlaista keinuhevosta (tai olisiko niiden alla ollut suora lauta, jossa oli py�r�t?). Mutta kummankin hevosen v�ritys oli erilainen. Erityisesti niiden v�rikkyys melkein huumasi minut. Ihailin niit� p�� kallellaan. Hevosilla oli nahkaiset valjaat, toisella punaiset, toisella keltaiset ja hevosten erilaiset pastelliv�rit olivat jotenkin valjaisiin sointuvat. "�iti, osta minulle hevonen!". Nyt manguin ihan tosissani, tuntui silt�, ett� toinen hevosista on aivan pakko saada.Nuo hevoset olivat tietysti liian kalliita ja j�iv�t pelk�ksi haaveeksi. Mutta jotakin korvaavaa pit�isi lasten iloksi saada, ilmeisesti vanhemmista tuntui silt�. Kun jouluaatto tuli, saimme Mirjan kanssa el�m�mme ensimm�iset joululahjat.
Mirja sai vaaleanpunaisen puusian ja min� kirkkaanpunaisen puukoiran, joiden alla oli pallokantaisilla kirkkailla nauloilla kiinnitetyt pienet punaiset py�r�t. El�inten p��h�n oli kiinnitetty pienill� puunauloilla nahkaiset lerppukorvat ja per�p��ss� oli kierrejousesta muodostettu pystyh�nt�, jonka yl�p��ss� oli el�imen v�rinen puupallo (my�skin sialla!). Kun el�int� liikautti v�h�nkin, jousi vapisi ja v�r�hteli j�lkik�teen pitk�n aikaa ihan kuin yst�v�llinen el�in olisi heiluttanut h�nt��ns�.
El�inten mielenkiintoinen maalinhaju on j��nyt erityisesti mieleen. Siihen aikaan ei ollut olemassa hajuttomia maaleja, ja t�m� haju siirsi el�imet ik��nkuin ihan toiseen sadun maailmaan, josta ne olivat tulleet meille yst�viksi. Koira oli maalattu punaisella kiilt�v�ll� �ljymaalilla, mutta sian vaaleanpunainen v�ri oli mattapintainen.
Kuukausien kuluessa el�imist� karisi v�hitellen py�r�t, korvat ja h�nn�tkin. Seuraavassa muuttokuormassa muistan olleen viel� mukana ainakin koiran punaisen 'ruhon'.
Rautainen auto
Paakinahon Eskolle oli ostettu kes�ll� 1938 'vieterivetoinen' saksalainen leikkiauto, joka meni itsest��n. Sit� autoa en saanut koskaan katsoa k�dest�ni, mutta seurasin tarkasti vierest�, kun Esko kiersi avaimesta autoon 'vetoa' ja sitten auto menn� surahti Paakinahon k��kin lattialla useampia metrej�. Se oli ihan oikea pikku auto, joka surisikin ihan oikeasti. Kaikkein j�nnitt�vint� oli seurata ulkona, kun Esko yritti ajella sill� keitti�n ikkunan alla ruohikossa, joka oli meid�n ja auton 'n�k�kulmasta' pient� mets��.Tietysti sellainen piti minunkin saada. Ihmettelin suuresti, kuinka se osaa kulkea itsest��n ja keksin siihen heti p�tev�n selityksen: Kaikki raudasta tehdyt autot kulkevat itsest��n.
Kun is� tuli taas savotasta kotiin, olin ronkkumassa itselleni rautaista autoa. Is� lupasikin tehd� sellaisen viikonloppuna, kun tulee savotalta v�h�n pitemm�ksi aikaa kotiin.
Auto syntyi sitten l�kkipurkkien kyljest� leikatusta pellist�. Siihen tuli moottoritila keulalle ja auton 'kopissa' oli leikattuna oikein ikkuna-aukot. Viel�p� 'kurasuojatkin' oli v��nnetty pellist� eteen moottoritilan sivuille. Seurasin auton valmistumisvaiheita hyvin innostuneena. Taisinpa hyppi� tasajalkaa, kun auton muoto rupesi selv�sti n�kym��n, mutta py�rien teon siirtyminen huomiseen tuntui ihan siet�m�tt�m�lt� viivytykselt�. Seuraavana p�iv�n� mentiin sitten rantteelle, jossa is� sahasi autolle rattaat pokasahalla aisakoivun vahvuisesta py�re�st� koivusta. En muista en�� py�rien kiinnitystapaa. Ehk� akseleina oli rungon l�pi pujotetut sukkapuikot?
Kun is� viimein ojensi tuvassa valmiin auton k�teeni, juoksin heti ulos, asetin auton nurmikolle ja odotin, koska se alkaisi p�rist�. Mutta pettymyksiin t�ytyy tottua jo pienen�. Ihmettelin, miksi rauta-auto ei kulje itsest��n ja keksin saman tien syynkin: Ei se voi kulkea itsest��n, kun sen rattaat ovat puuta! Vein auton takaisin is�lle ja vaadin h�nt� laittamaan siihen rautaiset rattaat. Mutta is�n oli jo kunnostettava saha savotalle l�ht�� varten. Pettymys lientyi v�hitellen, tyydyin tilanteeseen ja rupesin p�risem��n ja hoitamaan moottorin virkaa itse. Kun rauta-auto otettiin mukaan seuraavaan muuttokuormaan Mustikkam�elle, py�r�t olivat jo karisseet ja autosta oli j�ljell� pelkk� koriosa.
Vene
�iti poimi syksyll� kasvimaalta herneenpalkoja, tyhjensi ne herneist� ja muotoili paloista mukavia veneit�, jotka uivat pesuvadissa. Palon keskelle poikittain sijoitettu tulitukun p�tk� piti palon avoinna ja toimi samalla veneen 'istuinlautana'. Olisiko t�m� ollut impulssi, jonka pohjalta olin pyyt�nyt is�lt� oikeata venett�? Joka tapauksessa is� vuoli minulle puusta veneen joskus 1938 kev��ll�. Se vene oli ihan oikean muotoinen ja sis�lt� ontoksi koverrettu, mutta uuden puun v�rinen. Ne uittoveneet joita olin n�hnyt j�rvell�, olivat mustiksi tervattuja. En muista, marisinko is�lle t�st� asiasta, mutta ainakin tein t�m�n vertailun itsekseni.Kun kev�tlumet sulivat, pihalla saunan edess� olevat ojat olivat ihan t�ynn� vett�. T�m� oli minusta oikein mukavaa, koska pihamaisema oli nyt hyvin monipuolinen ja 'virikkeellinen'.
Menin uittamaan venett� t�h�n ojaan samoihin aikoihin, kun Manta oli pyykill� saunalla ojan 'toisella rannalla'. Pistin veneen vesille talon puoleiselta 'rannalta' ja se uikin ihan mukavasti. Pieni tuuli teki v�reit� veden pintaan ja kuljetti veneen mukanansa saunan puoleiselle 'rannalle'. Sit� vasta oli mukava katsella. Olisi vain pikku ukko soutajaksi tuohon veneeseen!
Oletin ilman muuta, ett� Manta on leikiss� mukana ja pyysin h�nt� laittamaan veneen takaisin omalle puolelleni. Vastatuuleen vene ei kulkisi, mutta t�t� en tietenk��n ymm�rt�nyt. Monen pyyt�misen j�lkeen Manta keskeytti pyykinpesun, otti veneen ja heitti ilmassa sen minun puolelle maalle. N�rk�styin kovasti veneen huonosta kohtelusta, koska veneet eiv�t osaa lent��.
Rajoituksia.
Kerran olin menossa Paakinaholle Eskoa tapaamaan, mieless� varmaankin se rautainen auto. Tulin tielt� ulkorakennusten takaa Paakinahon portille ja pys�hdyin katselemaan talon vaaria, joka puuhasteli pihalla jotakin.Vaari sanoi ihan tavallisella ��nell� jotakin siihen suuntaan, ett� minun kokoisten pentujen ei pit�isi kulkea yksin niin kauas kotoa. En ymm�rt�nyt sanomaa t�ysin, joten seisoin edelleen siin� ja katsella killitin vaaria. T�m� korotti ��nens� ja karjaisi r�me�sti: "Eik� sana kuulu, ala painua kotiasi siit�!".
Min� s�ik�hdin kovasti ja takapuolessa alkoi tuntua pient� t�rin��. Min� olin varmaankin ollut taas ilke� ja vaari oli vihainen. Juoksin t�ytt� vauhtia kotiin ja olin varmaan j�rkyttyneen n�k�inen, koska �iti sanoi: "No, mik�s nyt on h�t�n�?". Siin� vaiheessa se m�ry sitten p��si. �iti otti minut syliin ja hyvin hitaasti sain itkun lomasta selitetty� syyn. J�rkytyksest� toipumiseen meni pitk� aika ja se m�riseminen h�vetti minua, mutta en voinut sit� vastustaa. �iti selitti, ett� semmoiset vanhat vaarit ovat joskus v�h�n kummallisia, mutta eiv�t ne pahoja ole.
Polkupy�r�.
Vuosi 1938 oli hyv� puolukkavuosi. Is� ryhtyi syksyll� poimimaan oikein urakalla puolukoita Osuuskauppaan toimitettavaksi vanhan Ollatien l�himaisemista. Muistan, kuinka h�n tuli kotiin useita kertoja p�iv�ss� t�ysien �mp�rien ja juurikorien kanssa (erityisesti muistan kirjavan kannellisen juurikorin).Puolukat piti perata, ennen kuin ne vietiin Osuuskauppaan. Is� rakensi itse laudasta ja rottingista puolukan perkauskoneen eli r�nnin, jonka pohjan muodosti ylh��lt� alas rinnakkain vedetyt rottingit ja roskat sek� liian pienet marjat putosivat rottinkien rakoihin, kun puolukoita ohjailtiin k�sin r�nni� alas. Ensin puhallettiin puolukan lehdet ja keve�mm�t roskat pois k�sien v�liss� ja sitten esipuhdistettu kourallinen laskettiin r�nnist� alas. T�m� 'perkauskone' kulki vuosia mukana muutosta toiseen.
Jonkin viikon kuluttua is�n poimintatavoite oli sitten valmis. Er��n� p�iv�n� h�n toi Osuuskaupasta upo uuden polkupy�r�n, jolla pitk�t savottamatkat hoituisivat tulevaisuudessa nopeammin.
Samalla kertaa taisi sattua se ainutlaatuinen tapaus, ett� is� toi kotiin paperisen t�tter�n suklaakonvehteja, joita tarjottiin lapsille. Niiden maku oli taivaallinen! Ei niit� ollut montakaan kappaletta Mirjalle ja minulle ja luonnollisesti halusimme niit� lis��. Miten is� voisi kiert�� lasten vaatimukset luontevasti? �iti kertoi, ett� karamelleja ei saa mist��n lis��, koska is� oli l�yt�nyt tielt� tuon t�tter�n.
Mutta se uusi polkupy�r� oli tosi hieno! Se oli mustaksi maalattu ja koristettu kullan v�risin viivoin ja kirjoituksin. Edess� oli kultainen 'tehtaan merkki', jossa luki py�r�n nimi. H�m�r�n muistikuvan mukaan py�r� oli ehk� Viktoria merkkinen, mutta t�t� en voi en�� tarkistaa mist��n. Py�r�n tangon takap��ss� riippui nahkainen varustelaukku, jonka muoto noudatti runkoputkien kulmaa. Varustelaukussa oli 'voitelupilli', meisseli ja mutteriavain, jossa oli rei�t py�r�n kaiken kokoisille muttereille, sek� keski�n avaamiseen tarvittavat tapit.
Kun is� tuli kotia savotasta, h�n puhdisti polkupy�r�n aina huolellisesti, voiteli sen kettingin ja tiputti py�r�n laakereihin sek� keski��n tippakannulla �ljy� voitelunipoista, jotka sen aikaisissa polkupy�riss� oli. Eip� taida kukaan nuori mies pit�� sen parempaa huolta autostaan t�n� p�iv�n�!
Jo ensimm�isen� viikonloppuna is� valmisti minulle puusta oman istuimen, joka sijoitettiin ohjaustangolle ajurin eteen. Istuimesta meni alasp�in 'aisat', joiden alap��n l�pi painettiin vahva puutappi pit�m��n istuinta paikoillaan. T�m� tappi kiinnitti istuimen alempaan runkoputkeen ja toimi samalla minulle jalansijoina, kun is� nosti minut eteens� istuimelle tangolla. Erityisen j�nn�� oli pit�� itse kiinni ohjaustangon sis�puolesta, kun is� ohjasi py�r��. Siin� tunsi olevansa itse ohjaajana.
Py�r�n kyydill� olo olikin nelj� ja puolivuotiaalle mukava el�mys. Yht� �kki� siirryttiin paikasta toiseen ja n�in ihan uusia maisemia muutaman kilometrin pituisilla ajeluilla. Erityisesti muistan, kun ajettiin uutta Ollatiet� Ollalaan p�in. Silloin n�in asuntomme Salmelan talon ihan uudesta, ennen kokemattomasta n�k�kulmasta. Se haalistuneen punamullan v�rinen kotim�kki n�ytti niin mukavalta p��dyst� t�rr�tt�vine parvekkeen pohjahirsineen, niille johtavine portaineen ja peltisine savupiipun jatkeineen, jonka p��st� nousi savu.
Ei se is�n polkupy�r�ily mennyt ihan ilman kommelluksia. Ajokokemusta h�nell� ei ollut alussa paljon. Kerran Myllyojalle menneess��n h�n ajoi Kirkkom�ke� alas liian kovaa ja suistui pehme�lt� soralta m�en alla olevassa Harjulan mutkassa kaiteen yli. Etupy�r� v��ntyi siin� ja py�r� piti korjata. Muistan, kun is� pinnoitti itse uuden etuvanteen ja vaihtoi etulaakeriin uudet haulit.
Tytt�
Samana vuoden 1938 kes�n� havaitsin, ett� tyt�t ovat eri tavalla j�nnitt�vi� kuin pojat ja niit� pit�� kohdella hyvin varovaisesti.K�velin Mulperin kujaa pitkin Hakalaan p�in. Kaupan edess� leikki kaupanhoitajan minua vuotta vanhempi Kirsti tytt� tien hiekassa. Koska oli l�mmin kes�helle, tyt�ll� oli p��ll� vain pikkup�ksyt ja hihaton paita. H�n oli piirrellyt tien hiekkaan navetan, jonka parsissa oli k�pylehmi�. M�nnynk�pyihin oli pantu tikut jaloiksi. Tytt� istui hiekassa, siirteli lehmi��n hyr�illen ja puhellen niille.
Minusta paljasihoinen tytt� auringossa oli ihan ihmeellinen ja seuraten ensimm�ist� mielijohdetta menin h�nt� v�litt�m�sti halailemaan. Seuraukset olivat kuitenkin ihan kamalat. Se tytt� rupesi k�rsim�tt�m�sti r��kym��n ja huusi minulle: "El� kiusaa minua, mee tiehesi siit�!"
H�lmistyin, s�ik�hdin ja v�h�n harmistuinkin. H�nen k�ytt�m�ns� sanonta 'mene tiehesi' oli minulle ihan uusi ja kotoisin eri murrealueelta tai kulttuurista. Luuleeko se ett� t�m� tie on minun? Ei t�m� ole minun tie.
Tajusin, ett� olin taas ollut tyhm� ja ilke�. L�hdin k�skyn mukaan h�lmistyneen� k�velem��n takaisin kotiin sit� 'minun tiet�ni' pitkin. Ilmeisesti siit� alkaen olen tiennyt, ett� tytt�ihin ei saa milloinkaan koskea;-)
Kirsti� en ollut n�kevin�ni yli kymmeneen vuoteen.
Juhlat Suojeluskuntatalolla
 |
Kulkiessmme Suojeluskuntatalon ohi kaupoille, havaitsin, ett� taloa kunnostettiin kovasti jonakin kes�n�. K�ysinosturilla nostettiin kuvassa n�kyv�st� yl�kerran ikkunasta h�yl�nlastuja tai sahanpuruja ullakolle. |
Kuvittelen, ett� kirvesmiehet rakensivat silloin katolle my�s ilmavalvontatornin. Oheisessa kuvassa n�kyy Suojeluskuntatalo t�m�n remontin j�lkeen.
Kerran Suojeluskuntatalolla j�rjestettiin juhlat, joihin �itini oli oli kutsuttu. Me lapset olimme mukana, miss�p� muualla olisimme voineet olla. Todenn�k�isesti talolla j�rjestettiin joko jonkin sukulaisen h��t, tai sitten �iti oli keitti�apulaisena muussa juhlassa. Silloin p��sin n�kem��n talon sis�lt� ensi kerran. T�rkein kokemus olivat nisut ja pikkuleiv�t, joita saimme maistaa useampaan otteeseen. Ensi kerran el�ess�mme saimme Mirjan kanssa vohveleita. Talon keitti�ss� jokin naisihminen ojensi kummallekin vohvelin vedett�v�st� p�yd�n laatikosta.