Muutto Mustikkamäelle KaunelaanMyöhäissyksyllä 1938 oli taas kerran muutto edessä. Mirja oli silloin lähes kolmivuotias ja itse olin neljä ja puoli. Syytä muuttoon en tiedä. Olisiko Salmelan talo myyty silloin? Salmelan Nestori oli jo kuollut aikaisemmin ja viety pois eikä Mantaakaan enää viime aikoina näkynyt. Minut pantiin nukkumaan viimevaiheessa kamariin sille paikalle, jossa Nestori-vainajan sänky oli ollut ennen. Katselin vähän pelokkaana jonakin syyskesän yönä kamarin päätyikkunasta hämärässä ulkona häämöttäviä parvekkeen tukihirsiä, jotka törröttivät ulos talon päädystä.Muuton valmisteluista meillä lapsilla ei ollut mitään aavistusta. Eräänä syysaamuna vain tavarat olivat taas kerran kolukärryillä ja Mirja ja minä istuimme kuormassa pitkittäin olevan ison valkoisen piirongin vieressä jonkin arkun päällä rinnakkain. Piironki esti näkemästä vasemmalle, mutta eteen ja oikealle oli hyvä näköala. Mukavaahan se oli. Isä käveli siinä milloin hevosen, milloin kärryjen vierellä vasemmalla puolella suitset kädessä ja minä puhelin Mirjan kanssa. Kolukärryjen rotina maantien hiekalla oli sen verran voimakas, että piti jutella tavallista suuremmalla äänellä. Ennen näkemättömiä maisemia avautui eteen. Erityisesti muistan näkymän, kun kärryt ylittivät Korven mäen korkeimman kohdan ja alettiin laskeutua mäkeä alas. Silloin koko vastakkainen Mustikkamäki, Mustikkaojan laakso siinä välissä, Pajulahden rannat ja kauempana etuoikealla kohoava Martinmäki sekä aivan oikealla järven takana Eskolanniemi avautuivat laajana näkymänä ensi kerran silmieni eteen. Kun myöhemmin koulussa uskontotunneilla on puhuttu Siinain vuorella Moosekselle näytetystä luvatusta maasta, tämä näkymä on palautunut aina silmiini. Suuri osa maiseman yksityiskohdista on tietystikin tarkentunut sielun silmiin vasta myöhemmillä katselukerroilla. Näköalan avaruuden kokeminen, pikkutalojen sijainti maisemassa ja niiden tunteminen melkein kuin kosketuksena sormenpäissä liittyvät kuitenkin tuohon ensi kerran kokemukseen. Lapsen mieli on täynnä tyhjiä valkoisia sivuja. Kun tällainen koko sivu täyttyy kerralla yhtenä näkynä, se muodostaa huumaavan innostavan kokemuksen. Kun matka jatkui alas Korven mäkeä edelleen, jossakin Papinahon mökin paikkeilla huomasin, että isää ei näkynyt missään. Huolestuin ja kerroin Mirjalle tilanteesta. Tuumasin vähän pelästyneenä, että isä on joutunut hukkaan. Auttaisikohan tässä tapauksessa, jos vähän itkettäisiin? Mirja arveli, että joo. Ehdotin, että aloittaisimme yhtäaikaa oikein ison itkun. Sitten me parkaisimme yhdessä ja isän naurava naama tuli näkyviin vieressämme olevan valkoisen piirongin takaa. Isä oli siellä katveessa kävellessään varmaan kuullut meidän keskustelumme. Sitten meitäkin alkoi naurattaa, kun maailma oli taas turvallinen. Kärrynpyörien rotistessa matka jatkui edelleen myötäisenä Mustikkaojan laaksoa kohti, nyt Savikaljun mäkeä alas. Mäen nimi vaihtuu Papinahon paikkeilla, vaikka se koko ajan jatkuu Korvenmäen kanssa samana rinteenä. Kun Mustikkaojan punaisiksi maalatuilla hirsikaiteilla varustettu silta oli ylitetty, käännyimme pian vasemmalle Mustikkamäen alarinteessä olevalle Kaunelan pihalle, joka oli asuntomme seuraavat viisi vuotta. Muuttohevonen oli lainattu mäen päällä olevasta Nummelan talosta, jossa oltiin tästä syystä muutostamme tietoisia. Talon nuoret naiset toimittivat heti meille lapsille juotettavaksi keitettyä kurria läkkipäälärissä, koska oli jo syksy ja kylmillään olleet huoneet olivat aluksi hieman koleat. Se lämmin kurri maistuikin oikein hyvälle.
|